keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Breathing, lifeless, you're afraid not to live

Oho. Tais tosiaan lähtee vähän käsistä toi shoppailu. Varoitan :D Noh, alotetaas vaikka näillä Ashin ihanuuksilla.


Mä olin koko syksyn haaveillut kiilakorkotennareista. En meinannu löytää MISTÄÄN juuri sellasia kun olin hakenut, Brandoksen sivuilta kävin katselemassa Ashin samantyyppisiä United-mallisia popoja, mutta en raaskinut ostaa niitä koska olivat mokkanahkaa ja mä onnistun aina suojasuihkeista huolimatta saamaan niihin aina damagee. Hö. Mut sit kun pongasin nää nahkaiset Thelmat Shopbopilta, en voinut olla tilaamatta. Ai niin, olin omaa tyhmyyttäni mokannut jotain tilausvaiheessa ja kengät jumittui tulliin kuukaudeks ennenkun sain panttivangit sieltä pois. Mutta oli sen arvoiset ja voisin toistekin tilata tuolta jotain. Jäi nimittäin superhyvä mieli kun olivat niin avuliaita siellä selvittämään missä päin maailmaa kengät menevät ja vastasivat viesteihin melkein välittömästi. Jee!

Sittennniin. Mä etin Porille joululahjaks jotain kivaa t-paitaa tai hihatonta ja aattelin että toki Iron Fistin mallistosta löytyy aina makeita juttuja. Niinpä suunnistin Aleksanterinkadulle ja Bronxiin, mutta eihän sieltä mitään kivaa miesten vaatetta löytynyt. Ite jäin ihastelemaan kaikkea, -tietysti. Kaikki oli vielä -25%. Lopulta lähdin pelkkien hiusvärien kanssa ulos kaupasta niinkun aina ennenkin.

Jatkoin etsintää Ideaparkissa, mutta ei sielläkään onnistanu. Mutta mä sorruin Warehousessa, oho. Löysin itelle kivoja joululahjoja :D

Iron Fist Manslayer (tuleeks kesä pian?)

Iron Fist Sweet Skull O' Mine

Ja ettei tässä touhussa olis järjen hiventäkään niin kotona klikkasin itseni Bronxin nettisivuille ja tilasin vähän lisää kaikkea. Nettikaupassa on myös sama -25% kaikesta vielä joulukuun ajan. Toimitus oli huippunopeeta, tilasin keskellä yötä ja tavarat oli jo seuraavana iltana lähisiwassa. :)

Iron Fist New Rider. Mä halusin nää kiilakorkosina, mutta eihän niitä enää mistään saanut. Toisaalta nääkin on superkivat ja pyörittelin näitä käsissäni liikkeessäkin. 

Iron Fist Bowed Over. Mun maailman kivoin Barcelonasta ostettu rahapussi meni rikki ja sen jälkeen mikään kukkaro ei oo herättänyt mitää tunteita :D Ei ennen tätä. Tää oli niin mun näköinen ja sopivan iso mun miljoonalle kortille. Rahaa tänne ei enää ole laittaakaan näiden ostosten jälkeen, haha. 

Nyt vois vähän taas rauhottua. Ehkä. Niin varmaan, tälläkin hetkellä on neljän eri nettikaupan sivut auki... Mut kun ne alet! 

PS. haluan vaan ilmottaa, että löysin kun löysinkin kaikki joululahjat muille, enkä ostanut pelkästään itselleni. Haha.




1 kommentti:

sateenkukka kirjoitti...

Aaah, aina kuolaan noita sun kenkiä täällä! <3 itellä kun juuri ikinä oo varaa uusiin, vaikka haluaisinkin. Noh, ehkä joku päivä. Tai sit oon liian vaativa ku en löydä mitään.