maanantai 30. heinäkuuta 2012

I was made for chasing dreams

Viime yö oli upea. Älytön ukkosmyrsky iski Nekalaan kahden-kolmen aikaan, mua ei edes väsyttänyt joten mä istuin haltioituneena lattialla ja tuijotin taivasta. Jossain vaiheessa koko katu pimeni täysin, kadut tulvi ja mua nauratti. Haha. Pirtsi onnitteli mua facebookissa sanoilla: "Onneksi olkoo! Tilasin sulle ilotulituksen synttärilahjaksi. :)" Se oli jotenkin sympaattista.


Ekaa kertaa vuosiin mulla oli kivat synttärit, -jo oli aikakin. Viime vuosi oli pohjanoteeraus. Ei enää ikinä sellaista. Mä en odottanut yhtään mitään tänä vuonna, mä en järjestänyt mitään. Mielummin olisin unohtanut koko päivän olemassaolon. Mutta meidän triolla on ollut tapana mennä edes syömään jonnekin ja niin tehtiin tänäänkin.


kissat ja pahvilaatikko = en ymmärrä


lähdössä tapaamaan tyttöjä kaupunkiin ja myöhemmin Amarilloon.

Olipa tosi tosi tosi ihanaa nähä parhaita ja juoruilla ja syödä hyvin ja nauraa. "Otan Hilibilin ilman perunaa extraperunoilla". Aiheutettiin pahennusta räkättämällä meidän omille idioottimaisille jutuille. Haha. Sain tytöiltä huippuja lahjoja ja tuliaisia Egyptistä <3





lisäpala Nominationiin

Löysin kirpparilta itselleni lahjan. Selected Femmen mekko, tuossa on ihana leikkaus. Eikä ollut hinnallakaan pilattu, jeij!


Tytöt tuli vielä moikkaan kissoja Nekalaan ja sen jälkeen mulla vaihtu seura. Mut vietiin autoileen ja minigolfaan! Se olikin yllättävän hauskaa vaikka mulla oli suuria epäilyksiä. Hihi. 




Loppuillan aion nassuttaa Makuunista ostaamani karkkipussia tyhjäksi, katsoa Lostia ja yrittää mennä ajoissa nukkumaan. Niin ja kuunnella vähän tätä. Huomenna olisi luvassa reissu Tallinnaan, takaisin tullaan keskiviikkona. Ihanaa päästä edes sinne täältä. On siellä ainakin paremmat vaatekaupat kun täällä. 

Enää puoli tuntia jäljellä tätä päivää, mä selvisin kunnialla. 

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

It's like the sound of winter

Tää nukkumistouhu on kyllä mennyt ihan överiksi. Piti mennä Paprika Korpsin salakeikalle ja kaikkee, -mä vaan nukuin kaiken ohi. Onneksi ei ollut kuitenkaan mikään suosikkibändi, mutta kyllä vähän harmittaa kun olisivat olleet tuossa naapurissa. Eäh. Hetkeksi kun suljen silmät niin herään kolmen tunnin päästä enkä tiedä onko aamu vai ilta. Voisi koittaa nukkua yöt ja päivällä tehä jotain ettei tää loppukesä mene ihan harakoille. Onneks huomenna on jotain menoa edes niin tulee vähän normaalimpi päivä. Synttäripäiväkauhistus, mutta kivaa nähä parhaita tyttöjä. <3 Voisi yrittää kääntää jotain ihan uutta lehteä elämässä taas kerran, josko sitä vihdoin pääsisi yli kaikesta vanhasta... Mun elämässä on pitkästä aikaa jotain uutta, vähän pelottavaakin ehkä, mutta se on uutta. Haluaisin heittäytyä tähän mukaan vaan sen takia että ihastuisin ja unohtaisin, -vaikka se sitten päättyisikin huonosti. Uskaltaisinkohan?




Tekisi mieli värjätä tuo oranssikin takaisin. Ääh. Joka kerta mä haluan jotain uutta kun yritän saada elämänikin järjestettyä uudestaan. Aina se jotain uutta on uus hiusväri, uus tatuointi tai uus lävistys. Muuten pitäisi olla helppo homma kun en kestoväreillä oo nyt lainkaan värjännyt... Mutta miksi, MIKSI, mun piti laittaa sitä Elumenia taas päähäni?! 

Viikonloppu oli taas mukava, Lahdestakin tuli vieraita Tampereelle. Mä oon varmaan sanonut tän ennenkin, mutta mulla on parhaat kaverit. Miten onkin ollut niin onnekas että on löytänyt niin montaa huippua tyyppiä mun elämään? Välillä tuntuu ettei aika riitä kunnolla kaikille, mutta kaikki ymmärtää sen, eikä pidempien taukojenkaan aikana toisiamme unohdeta. 

Tulipas taas avautumista. Heh. Tässäpä vielä yksi biisi mihin rakastuin viikonloppuna.





perjantai 27. heinäkuuta 2012

I shed no tears for you my dear

Ei tulis kyllä tästä tytöstä lastenhoitajaa. Ollaan kummitustyttöjen kanssa käyty vähän särkänniemessä ja Pirkkalassa hoidossa, kun M&M viettää ansaittua omaa lomaa. Mua on riepoteltu molemmista käsistä, revitty joka paikkaan ja pakotettu leikkimään ja kantamaan ja vaikka mitä. Mistä lapsilla oikein riittää tuota energiaa? Niinkun mä oon ennenkin varmasti sanonut, mä en ole lapsirakas ollut ikinä... mutta noista pikkuhuligaaneista joutuu kyllä tykkään. Paljon. Hihi. 

Musta ja Jukasta on tästä samasta leppäkerttulaitteesta yli 20 vuoden takainen kuva. Hyvin näyttää vieläkin toimivan. Mä en vaan enää päässyt kyytiin. :(

Lasten eläintarhassakin oli vissiin kivaa. Pikku-Eevi halus vaan uudestaan ja uudestaan mennä katsomaan "sitä joka kakkaa". Mää en kestä noitten juttuja.

Tuli vähän ehkä pahoja katseita ihmisiltä kun mä jouduin menemään kaikkeen mukaan mihin vaan pääsin. Lasten pikkukaruselliin, vetokärryihin mihin mahduin nippanappa. Välillä saa vähän lapsettaa. Vastapainoksi käytiin Marjon kanssa Tornadossa, se on kyl aina vaan niin kiva vekotin :)

Tänään kun pääsin kotiin, nukuin taas kevyet 2,5h päiväunet. Tää työttömyys on kyllä koitunut mun kohtaloksi tässä nukkumisessa. Ei tässä oo enää mitään järkeä. Välillä, ihan vähän, tekisi mieli jo hakea töitä. Vaan sen takia että saisi elämäänsä jonkinlaisen järjestyksen. Mutta ei, mä lomailen tän kesän niinkuin suunnittelin. Osaispa vaan ottaa yhtä rennosti kun Vili. <3

Ninja nukkuu! Se on ruvennut joka yö tuhisemaan mun vieressä. 



tiistai 24. heinäkuuta 2012

Last statement

Ei taas malttais mennä nukkumaan kun musiikki kuulostaa niin hyvältä. Miksi pitää huomenna herätä ajoissa, mä haluaisin valvoa koko yön? Omituista kyllä, -mä oon fiilistellyt pelkkää syksymusiikkia, mahtaako olla taas tuon loistavan ilman ansiota. Vois se kesä kyllä vielä vähä pilkistää kolostaan, mä en ole ihan vielä valmis syksyyn. Enkä varsinkaan talveen, hyi. Kesä ja vapaus on loppumassa liian pian.





Hirveästi tekisi mieli lähteä Myötätuulirockiinkin. Insomnium. Ja Engel. Tahtoo nähdä! Mutta kukapa lähtis seuraksi? Samana viikonloppuna olis se Porisphere, johon mua on myös houkuteltu. Olis sielläkin Turbonegro mikä houkuttais. Eää. Ja ihan kohta pian on Weekendikin. Mä oon niin onnellinen, että hankin sinne lipun vaikka vähän kauhistuttaakin. Millään muulla kun musiikilla ei ole siellä väliä.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

I guess that you can hear me through this song

Olipas kiva loppuviikko, ainoastaan sen päätös meni taas vähän metsään. Ei ikinä pitäisi odottaa yhtään mitään. No mutta ehkä tänään vaan kuvia niistä kivoista jutuista.


Jukan kanssa leikittiin leipuri Pullia. Rumiahan niistä tuli kun pirut, mut ah, niin hyviä. <3

Reettan kanssa käytiin mini-jäätelöillä... nooot.



Jepan kanssa Särkkähommia!

Tuunasin Jennan kengät, jälkeen ja ennen :D

Amadeuksessa vessakuvia ja tyyli baarin mukaisesti!

mun kulta. <3

Pää hajoaa kun on liikaa asioita mielessä. Ehkä mä jatkan tätä koomaamista mitä oon tehnyt koko päivän. Toivon että nukahdan pian ja herään huomenna parempaan päivään.








lauantai 21. heinäkuuta 2012

jotain mitä odottaa


Ja sitten mä ihmettelen mihin mun rahat on kadonnut. Hihi! <3

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Blondi tuli taloon


Oho. Tällänen kaveri muutti tänään Nekalaan. Vili eli Vilperi eli Vilpertti. Toivottavasti jää pysyvästi, se riippuu ihan siitä miten Kassisen ja Vilperin yhteiselo alkaa sujumaan. Pitäkää peukkuja! Mää taidan olla taas rakastunut.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kaupunki on täynnä muistoja

Oon ollut vähän hukassa. En oo juuri ollut kotona viimeiseen viikkoon, mitä nyt vähän käynyt nukkumassa ja ollut ystävien kanssa majailemassa täällä. Ilosaarikin jäi välistä. Sen sijaan muistoja on karttunut Hyvinkäältä, Tammerfesteiltä ja Poristakin. On ollut niin tapahtumarikkaat seitsemän päivää etten edes yritä muistella mitä on tapahtunut. Hauskaa kuitenkin on ollut. Vähän harmittaa, että kamera on jäänyt taas unholaan ja en oo tajunnut napsia kuvia edes kännykällä, eh. Tässä tulee siis ihan totaalisen randomeja kuvia viikon varrelta.


Uusinta muotia Hyvinkäällä. Tukka takana, elämä edessä.





Annan pikkuinen Vilma <3

Ostoksiakin olis vaikka miten paljo, kaikki kuvaamatta. Kaikki kotityöt tekemättä! Mikä ihmeen vapaa-aika vaikka ei ole töitä? Eäääh. Huomisesta tulee taas suhteellisen mielenkiintoinen päivä, mutta siitä lisää sit myöhemmin.

Vaikka kaupunki on taakse jäänyt, en pysty sua unohtamaan.






sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Enemy in me









Helsinki tarjoili taas kerran parastaan. Vaikka Korkeasaari olikin jälleen island of empty cages, niin mä tykkään siitä paikasta niin paljon, että sinne kannatti mennä. Ilmakin oli kun morsian. Lähettiin käymään paatilla keskustassa ja sieltä Lintsille. Aika meni ihan liian nopeaan, eikä keritty Lintsillä käydä juuri missään. Mutta se fiilis. Niin ja vanha vuoristorata. <3

Kotimatkalla fiilisteltiin vanhoja biisejä ja kuunneltiin YleX:n Parasta Ennen -ohjelmaa. Haha, ihan parasta. "Viikon Scooter-biisi". Muutenkin tuli kaikki vanhat jutut mieleen. Ja mun on ikävä MoonTV:tä. 

Miten toi Evil Thing on taas sotkeentunut mun elämään?! Kohta menee hermot oikeasti siihen! Mä en enää edes pysy perässä kuinka moneen mun tuttuun se on sekaantunut, nyt luku lisäänty taas yhdellä. Mä en vaan ymmärrä, mikä siinä on niin ihanaa? Kuulostanpas mä katkeralta, hehe. Mutta kun tätä on jumaliste jatkunut jo mun laskujeni mukaan jo 7 vuotta niin alkaa vähän hymy hyytymään. Enkä onneksi ole ainoa, jota tää asia rassaa. Huoh.

Mutta on ollut muuten ihan hyvä päivä. Sain tän hiuston värjättyä ja melkein siivottuakin. Kiitos synkkä ilma, ei huvittanut yhtään mennä ulos! Kelpaa Marian tulla sit huomenna kyläileen. :) 

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Helsinki my love

Mun jalat on aivan rikki kaikesta kävelystä, olkapää on TAAS kärähtänyt auringossa, vaikka "mä en pala Suomessa", olo on kaikin puolin nuutunut. Mutta oli ihan paras päivä, Helsinki on aina vaan niin ihana. Mä oon oikeasti ihan poikki, enkä jaksa käydä läpi noita sataa kuvaa mitä tuli räpsittyä... ehkä huomenna sitten! Mutta vähän terveisiä kuitenkin :)





Mä olisin halunnut jäädä yöks ja huomiseksi päiväksi Helsinkiin, ehkä koko viikonlopuksi. Mutta kaikkihan tietää miten siinä olis taas käynyt ja sitä mä en tahdo. En en en. Muutenkin huomisesta tulee kiire päivä kun on pakko siivota (mä oon hienosti vältellyt sitä juoksemalla koko viikon ympäri kyliä ja käynyt kotona vaan nukkumassa), värjätä hiukset (TAAS. Mistä tää juurikasvu tulee, vaikka hiukset ei tunnu yhtään kasvavan?) ja olisi ihana olla ulkonakin jos taas on tiedossa yksi täydellinen kesäpäivä. 



torstai 5. heinäkuuta 2012

Good girls, bad guys

Koko tää viikko on ollut yhtä ravaamista, pyörällä sotkemista, puistossa istuilua, piknikkiä, kavereita ja pelailua. Mä niin nautin tästä säästä ja on syytäkin, jos taas ens viikolla sataa, sataa, sataa vaan. Huomenna mä aion lähteä Helsinkiin, suunnitelmat on vähän auki vielä... Mutta hauskaa mä ainakin aion pitää. Lintsillä olis ihana ainakin käydä.



Jenna kuvas nää, onneks aina jollain on kamera :) Kävästiin tosiaan tiistaina Klubilla tummilla tunneilla, mä olin kiltisti vaikka toi lonkero + ilme ehkä kertookin jotain muuta. Olin oikeasti! 


Ja sitten ihan vähän motivaatiokuvia ehkäpä maailman ihanimmasta naisesta.







Täydellinen tyyli, kroppa, ihan kaikki, apua! Mää en kestä.