sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tulkoon kesä!

Hoplaa, lady Manhattan! Eihän sitä taaskaan ehtinyt viikonlopun aikana kirjottaa yhtään mitään kun oli niin kaikkea. Ja hauskaa, parasta, aina vaan.


Perjantaina ulkona ei taas näyttänyt yhtään olevan kesä, masensi mokoma vesisade ja teki mieli jäädä kotiin möllöttämään. Oltiin onneks jo melkein pari kuukautta aiemmin hommattu tyttöjen kanssa liput teatteriin katsomaan se paljon kehuttu Luolamies. En ookaan taas aikoihin käynyt teatterissa, vaikka se on aina yhtä kivaa. Leffateattereille sen sijaan sanon aina ei. Yök. Mut hitto et tuli naurettua sen reippaan kahden tunnin ajan. Harmittaa kun toi oli kevään viimeinen näytös, olisi voinut mennä vaikka uudestaankin katsomaan sen. Ja seura oli tietty parasta!


Lauantaina mä pähkäilin ja mietin pääni puhki mitä tekisin. Mun piti alunperin viettää nenänvalkaisu-viikonloppu, olla kotona vaan. Tästä ja muistakin syistä johtuen mä otin auton lainaan, ajelin Kalevaan tyttöjen luo. Kävästiin vielä baarissakin myöhemmin, pitkästä aikaa muualla kun Roosterissa. En edes muistanut miten hauskaa Doggarissa ja Klubilla onkaan! Meillä nyt oli muutenkin niin hyvä porukka, et hauskaa olis ollut vaikka missä. Tehtiin myös pikavisiitti Tampereen omituisempaan kuppilaan... Kiinalaiseen ruokamestaan, missä oli karaokee, tanssilattia ja todella erikoismeininki. Muistan kun Hanu tosta joskus aikoja sit puhu ja harmittaa kun en oo aiemmin käynyt siellä, oli nimittäin kyllä käymisen arvoinen paikka :D



Sunnuntaina olikin luvassa tällästä! Pikkuriiviötkin saapu Hämeenlinnasta asti rääkkäämään mua ja pakottamaan leikkimään niiden kans. Hahaha. Harmittaa kun en saanut aikaiseksi kuvata mitään, kun koko ajan piti olla menemässä piiloon, nostella syliin ja muuten vaan olla riepoteltavana joka suuntaan. Leppoisa sunnuntai. Käväsin taas vaihteeks vähä Arboretumissakin käveleen, tällä kertaa ei kyllä mieli levännyt kun paikka kuhisi lapsiperheitä, eää. 

Mulla on niin jäätävä kriisi ton hiustonkin kanssa. Mä haluisin takaisin sen punaisen, mutta jos jossain vaiheessa haluaisinkin takaisin tähän oranssiin niin en kestä sitä rumbaa. Vaikka tällä kertaa mä EN laittaisi sitä Elumenia päähäni, en en en.... ehkä. Jos vaan värjäis mustaks niin pääsis helpommalla. Tai sit joku perustylsä ruskea.... hyi! Auttakee minuu.


Eilinen ja hyvä ilta <3






Ei kommentteja: