Oli ihana päästä taas paijaamaan kaikkia otuksia. Lemmikkikuume kasvaa aina vaan, o-ouuu.
En juurikaan kerennyt valitsemaan vaatteita, niin päädyin niinkin omaperäiseen valintaan kuin musta mekko. Hahaha. Tärähtänyt kuva, mutta niin on nainenkin.
Täytyy kyllä sanoa, että aamulla ei ollut kovinkaan freesi olo, enkä ollut enää yhtään varma oliko sittenkään hyvä idea lähteä. Viiden tunnin yöunet, jatkot ja aikainen herätys ei ollut ihan sitä, mitä tältä viikonlopulta odotin. Hahah. Mutta päiväunien, litran appelsiinimehun ja hyvän ruuan jälkeen ei kaduta. Oli ihana nähä tuttuja. Eihän mikään ole niinkuin ennen, mutta musta on ihanaa ettei mua olla sittenkään kokonaan unohdettu.
Päässä oli särki, mutta oli lähdettävä ajoissa takasin Tamperetta ja Lempäälää kohti jossa piti olla jo puolenpäivän maissa, mutta vähän myöhästyin. Kummityttö Elle ja sisko Eevi oli tulossa kyläileen ja täti oli vähän väsynyt. No eipä värittäminen ja pelaaminen saati kakun syöminen kovin raskasta ollut. :)
pikkuinen Fortunan pelaaja Eevi ja Elle. Takana kuvassa pääkallopussi, jota Eevi sanoi kylläkin PÄÄKALLEKSI ja vähä luitakin oli päässyt mukaan, mutta ei sentään koko LUUKARANKAA. :)
Tässäpä vielä nämä "uudet" huutonetistä ostetut Vagabondit. Voin jo kuulla äitin äänen päässäni.... "Taas tollaset Lady Gaga -kengät!" :D
"Oh, it's not that I mind that they thought of me as a whore
But it kills me to know they thought I was a bore."








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti